Email matias@matter.fi Soita +358 40 709 6651

“Survival of the fittest” – Miten perinteiset yritykset voivat menestyä digitaalisessa maailmassa?

Digitalisaatio on huitaissut tullessaan yritysmaailmaan uusiksi. Monet perinteiset yritykset ovat joutuneet miettimään toimintaansa perinpohjaisesti. Miten tuotteeseen perustuva liiketoiminta saadaan pidettyä elossa –  kun ostamisen lainalaisuudet ovat muuttuneet ja kuluttajien käytös on jo päivittynyt digitaaliseen aikaan? Pärjäävätkö nykyään vain kiiltävän coolit start upit? Ne, jotka perustavat toimintansa bisnekselle, jota ei ennen digitaalista aikaa ollut edes –olemassa – ja joiden nimi kuulostaa tulevan kesän hittidrinkiltä?

Ei sentään. Keräsimme muutamia ilahduttavia esimerkkejä perinteikkäistä yrityksistä niin Suomessa kuin maailmalla, jotka ovat osanneet astua digitaaliseen evoluutioon kekseliäästi mukaan. Selviytymiskamppailusta onkin tullut kehityksen katalyytti. 

 

Kaksi suurta, jotka käänsivät takkinsa (=bisneksensä) kokonaan

Nokia

Muistutuksena, että Nokian juuret ovat puunhiomossa, joka sittemmin valmisti kalosseja, renkaita ja kumppareita.  Sen jälkeen tuli suuri menestystarina ensimmäisten kännyköiden kärkijoukossa. Vuosina 1992–2006 Nokiasta tuli maailman johtava matkapuhelimien valmistaja. Alamäki saapui, kun innovaatiohalukkuus pääsi tyssäämään, eivätkä uudet keksinnöt saaneet firman sisällä hyväksyntää –  juuri kun olisi ollut hetki siirtyä älypuhelimiin netteineen ja kosketusnäyttöineen. Nokia jäi muiden jalkoihin. Nyt yritys kuitenkin ponnistaa taas kohti 5G-markkinoita ja uusia innovaatioita. Jäämme odottamaan, miten käy. Kävi miten kävi, merkittävää on, että yritys on jälleen sillä tiellä, millä se ennenkin menestyi – luomalla bisnestä uudelleen, sopeutumalla.

 

Netflix

Entäs sitten Netflix, tuo kotisohviemme arkinen viihdyttäjä, suoratoistopalvelu, joka on nykyisin muuttunut synonyymiksi sarjojen tai elokuvien katsomiselle? Toisille Netflix on jopa korvannut perinteiset tv-lähetykset kokonaan. Yritys aloitti dvd-levyjen tilauspalveluna. Mutta kun kuluttajien käytös alkoi siirtyä fyysisistä tallenteista suoratoistoon, hyppäsi Netflix ensimmäisten joukossa tähän digitaalisten palveluiden aaltoon. Loppu on historiaa – yrityksen nimi on muuttunut puheissa verbiksi “netflix and chill”. Tuotteesta tuli digitaalinen palvelu ja lopulta kuluttajille luontainen toiminta.

 

Kuluttajien käytös muuttuu – vaihtoehdot omistamiselle trendaavat

Kuluttamisen kulttuuri itsessään muuttuu koko ajan. Omistaminen ei ole enää se tärkein asia, vaan enemmänkin arvostetaan käyttömahdollisuutta. Kuluttajat ovat heränneet siihen, että omistamiselle voi olla vaihtoehtoja. Materian ei tarvitse konkreettisesti nököttää aina omassa kaapissa tai vaikkapa pihassa. 

 

Veho

Käyttömahdollisuudesta omistamisen sijaan  hyvä esimerkki on vaikkapa suomalainen Veho go -palvelu. Palvelu on eräänlainen joustavampi leasing-malli, joka “antaa mahdollisuuden heittäytyä uusautottomaksi luopumatta autoilusta” –  ja samalla ottaa autoilijan puolesta auton omistamisen vastuut. Autoja voi saada käyttöön vuosi- kuukausi – tai vuorokausimaksulla. Veho jatkaa edelleen myös perusbisneksesssän, eli myy ja vaihtaa autoja, mutta tämä palvelu avaa oven tulevaisuuteen. Veho on napannut kiinni myös autoilua koskevasta yhteiskunnallisesta keskustelusta – kuluttajan ei tarvitse tässä palvelussa sitoutua tiettyyn polttoaineteknologiaan, kun autoa ei osteta itselle. Palvelu joustaa sen lisäksi monenlaisiin autoilun tarpeisiin.

 

Adobe 

Muistaako joku vielä aikaa, kun Photoshop oli ostettava fyysinen tuote, eli ohjelma, joka ladattiin omalle koneelle cd-levyltä? Nykyisin kaikki Adoben ohjelmat ovat pilvipalveluna saatavilla vuosisitoutumisella kuukausiveloituksineen. Tämä tarkoittaa myös sitä, että päivitykset ovat kaikkien käyttäjien saatavilla reaaliaikaisesti. Adobe siirtyi pilvipalveluun Netflixin tapaan: tuotteen käyttöperiaate ei itsessään muuttunut, mutta sen jakelutapa muuttui digitaaliseksi ja fyysinen levy jäi pois käytöstä.

 

Reima

Lasten ulkoiluvaatemerkki Reima on luonut Reima Playn, huiman innovatiivisen lastenvaatteiden leasing-palvelu, josta kuukausimaksulla saa omalle lapselleen sopivan vaatepaketin, sesongin mukaan. Palvelu auttaa myös kierrättämään vaatteet helposti. Tarkoituksena on säästää aikaa ja  pitää pieneksi käyneet vaatteet poissa tukkimasta kaappeja ja eteisiä. Eräänkin vanhemman aito kommentti: “ Kuinka hyödyllinen palvelu, joku muu huolehtii että lapsella on vaatteet! ” Tämän lisäksi Reima friends –palvelun yhteisöön liittyneet vanhemmat saavat vinkkejä pukeutumisesta säähän kuin säähän sekä ystäväetuja, toisin sanoen palvelu pyrkii ennakoimaan lapsiperheen arjen kiireitä ja uusia vaatetarpeita.

 

Sensoreista ja älylaitteista lisähyötyä– tuotteet ja sovellukset tiiviissä liitossa

Reima

Reima ansaitsee paikkansa myös tässä kappaleessa, sillä yritys on esimerkillisesti laajentanut vaatteiden hyödyllisyyttä digitaalisten palveluiden kautta. Reima go –sovellus tekee lastenvaatteista älyvaatteita.  Ulkoiluvaatteisiin kiinnitettävän, liikkumisen aktiivisuutta mittaavan ja mobiililaitteeseen tietoa välittävän liikesensorin on tuottanut Suunto. Saatava data kannustaa lapsia liikkumaan pelillisillä palkinnoillaan, ja antaa vanhemmille mahdollisuuden seurata, että lapsi todella saa riittävästi liikuntaa. Päämääränä on tuoda vaihtoehtoja sille, että lapsi jäisi kotiin ruutujen ja sisäpelien ääreen – mikä tukee myös Maailman Terveysjärjestön WHO:n suosituksia.

 

Polar

Polar -sykemittarit sekä urheilukellojen tallentamat tiedot menevät nykyisin Polar Flow ja Polar Loop -sovelluksiin, joista voi seurata omaa hyvinvointia kokonaisvaltaisesti. Aiemmin olivat tuotteet – sykemittarit sekä urheilukellot – kunnes digitaaliset alustat mahdollistivat datan monipuolisen tarkkailun ja visualisoinnin. Tähän Polar tarttui ja teki tuotteistaan entistä hyödyllisempiä käyttäjille – ja niin ikään houkuttelevampia.

 

Nike 

Myös Nike on luonut urheilutuotteiden kylkeen oman sensorinsa sekä ohjelman, joka seuraa juoksijoiden suoritusta langattoman yhteyden kautta. Sensori toimii kun se laitetaan Nike-juoksukenkiin, ja edistystä voidaan seurata rekisteröitymällä Nike+-sivustolla, jossa myös muiden käyttäjien tiedot toimivat vertailuryhmänä. Sivusto tarjoaa sen lisäksi vinkkejä suoritusten parantamiseksi ja erilaisiin treeniohjelmiin. Nike+ tuo siis juoksukenkien ostajalle lisäarvoa yhteisön, oman kehityksen seuraamisen ja treenituen muodossa – mikä taas parhaimmillaan tukee myös tulevaisuuden ostopäätöksessä suosimaan Nikeä, kun tulee uusien kenkien hankkimisen aika .

 

Miten olisi uuden palvelumallin luominen?

Tuotteiden haluttavuutta voidaan lisätä luomalla niiden ympärille palvelun, jota kuluttajat oikeasti käyttävät mielellään. Toisinaan palvelu voi tukea tuotteiden myyntiä, toisinaan se voi itsessään olla lisätuote liiketoimintaan. Yksi on varmaa: palvelut kiinnostavat 2020-luvulla kuluttajia enemmän kuin pelkkä omistaminen.

 

Sanoma Supla

Sanoman on-demand-palvelu Supla on myös tehnyt radion kuuntelulle vastaavan pelinavauksen kuin mitä Spotify teki cd-levyille. Supla-sovelluksella voi kuunnella radio-ohjelmia ja podcasteja omaan tahtiin. Kuitenkin on oleellista huomata, että Supla on vanhan brändin Sanoman omistama, ja Sanoma tuottaa edelleen myös radio-ohjelmia perinteisellä tavalla. Supla on tullut rinnalle vapauttamaan kuuntelun ajankohdasta ja samalla mahdollistaa kokonaisten sarjojen kuuntelun kerralla.

 

Ikea 

Ikea place -sovellus auttaa lisätyn todellisuuden keinoin mallailemaan Ikean huonekaluja oman kodin tiloihin. Sovelluksella voit sijoittaa huonekaluja virtuaalisesti omaan sisustukseen, skaalata valittua huonekalua a nähdä se kännykän näytön läpi kodissa todellisessa koossaan. Valmiin 3D-suunnitelman voi tallentaa kuvana tai videona ja sen voi vaikkapa jakaa perheenjäsenille tai ystäville. Suorastaan nerokas sovellus – sillä kukapa ei joskus olisi pähkäillyt otsasuoni pullistellen, mittanauhaan sotkeutuen sitä, miten hyvin haaveiltu huonekalu oikeasti omaan tilaan ja muihin huonekaluihin sopii. Sovellus kurottaa asiakkaan palvelussa jopa oman henkilökohtaisen sisustussuunnittelijan tontille. Ei enää ihan pelkkiä huonekaluja.

 

Yritykset, joiden tuotteet laajentuivat yhteisöiksi ja omaksi kulttuurikseen

Fender

Kitaravalmistaja Fender havaitsi, että kitaroiden myyntiä on vaikea kasvattaa pelkillä tuotteilla. Yritys selvitti myös, että usein uusi kitara saattaa jäädä opetteluvaiheessa nurkkaan käyttämättömänä. Oli aika luoda tukea soittajille, jotta he pääsisivät ohi alkujähmeyden. Fender loi sovelluksen viritysmittarille, joka lopulta laajeni omaksi foorumiksi ja nettiyhteisöksi, johon kaikilla Fender-kitaran ostajilla on pääsy. Sieltä saa soittotutoriaaleja ja tukea omaan soittoharrastukseen. Yhteisö toimi; yritys havaitsi että, kun kitara pysyy kädessä eikä pölyttymässä nurkassa, soittajat myös todennäköisemmin jonkin ajan kuluttua haluavat hankkia uuden kitaran ja varusteita, kun soittotaito karttuu. 

 

Drops Design

Drops Design -langat eivät ole vain lankoja, vaan neulojien yhteisö. Yrityksen ylläpitämälle Garnstudio-sivustolle  on koottu valtava määrä erilaisia ohjeita ja inspiraatiota ilmaiseksi. Konseptiin kuuluu yksi laajimmista ilmaisista ohjepankeista neule- ja virkkausohjeita – sekä ohjaus tarvittaviin lankoihin, puikkoihin ja muihin ohjeessa tarvittaviin välineisiin sekä materiaaleihin. Lankayritys on on ymmärtänyt, mitä neulojat haluavat – eivät pelkästään lankoja, vaan kutkuttavaa inspiraatiota sekä hyviä ohjeita, jotta pääsevät luomaan langoista oman taidonnäytteensä.

 

Lego

Alunperin kaikkien tuntemat rakentelupalikat ovat nykyisin kokonainen pienoiskulttuurinsa. 65 vuotta Legon ensimmäiselle sarjalle Lego Systemille nimen keksimisen jälkeen (ajan kuluessa nimi on muuttunut Lego Cityksi), on brändi laajentunut animaatiosarjoiksi, tietokonepeleiksi – sekä omaksi teemapuistokseen Tanskassa. Lego on brändinä aika paljon muutakin kuin palikka toisen päällä. Vuosikymmenestä toiseen, sukupolvelta toiselle, yritys on löytänyt tiensä lasten sydämiin – ja legot ovat vanhempien mielissä kehittävinä leluina, jotka aktivoivat lapsia kokeilemaan ja rakentelemaan. Eikä aina pelkästään lapsia. Käsi ylös kaikki, jotka ovat aikuisena löytäneet itsensä uppoutuneena rakennusprojektiin, johon on liittynyt legoja.

 

Ruokakaupatkin osaavat digitaalisen transformaation

Digitalisaatio on tehnyt ruoan ja ruokatarvikkeiden tilaamisen kotiin jo monien arkipäivää. Päivittäistavarakaupat eivät ole kavahtaneet digiaikaa, vaan tarttuneet sen mahdollisuuksiin.

Kesko – K-ruoka

Keskon omana päivittäistavaran brändinä sekä mediana toimii K-Ruoka, jolla on monia eri kanavia: perinteisemmät kanavat sekä digitaaliset alustat, kuten K-ruokakauppojen verkkosivut, ruoan verkkokauppa sekä K-Ruoka-sovellus –  joka kuuluu Keskon päivittäistavaratoimialan ensimmäisiin kuluttajan digipalveluihin. Sovellus tarjoaa myös esimerkiksi reseptejä ja ostosuosituksia kustomoidusti asiakkailleen. Digitaaliseen ostoslistaan on helppo lisätä omia suosikkeja, ja listan voi jakaa vaikka perheenjäsenien kesken. Digitalisaation lukuun voidaan laskea myös esimerkiksi sähköiset hinnannäytöt, älykärryt sekä muut informatiiviset näytöt, jotka K-ryhmän myymälöissä ovat käytössä. 

 

K-ryhmän kaupoissa on myös käytössä

S-ryhmä 

Foodie on S-ryhmän vastine ruoan verkkokaupalle. Palvelussa voi tehdä digitaalisen ostoslistan S-Ryhmän myymälöiden tuotteista, ja sieltä löytyy myymäläkohtaiset valikoimatiedot. Palvelussa on viivakoodiskanneri, elintarvikkeiden ravintotiedot, tuotteiden sijainnit myymälässä, myymälöiden aukioloajat ja reseptejä ruoanlaittoon. Ruokaa Foodiesta voit tilata verkkokaupasta yli 25 paikkakunnalla ja useimmilla paikkakunnilla tilauksen saa kotiin tai työpaikalle toimitettuna. 

Sen lisäksi myös S-ryhmällä on oma mediansa, S-kanava. Siellä S-Etukortin haltijat voivat esimerkiksi valita kassa- ja takuukuitit sähköisenä – halutessaan paperisista kuiteista voi luopua kokonaan. Sähköisen kuitin valinnalla kuitit saa kassalla enää vain, jos asiakas sitä erikseen pyytää. Sähköisiä kuitteja voi myös tarkastella puhelimelta S-mobiilissa.

Sopeutuvimman selviytyminen

Joustavuus ja bisneksen jopa kokonaan uudelleen ajattelukyky ovat ne piirteet, joilla vanhatkin viidakon kuninkaat voivat edelleen menestyä yritysmaailmassa. Darwinilainen evoluutioajattelu sopeutumisesta ympäristöön istuu yllättävän hyvin myös digitalisaation aikaan. “Survival of the fittest” ei tarkoita voimakkaimman, nopeimman tai edes sen suurimman selvitymistä – vaikka se usein on siihen sekoitettu –  vaan sopeutuvimman.  Sopeutuva selviytyy – ja kekseliäs rohkelikko voi jopa kasvattaa menestystään entistäkin suuremmaksi digitalisaation myötä.

Jos yrityksesi miettii keinoja, miten voisi hyödyntää digitalisaatiota vauhdittamaan kasvua, me Matterilla voimme auttaa. Otahan yhteyttä!

Anniina

anniina@matter.fi