Email matias@matter.fi Soita +358 40 709 6651

Sosiaalisen median kanavat – algoritmien armoilla?

Miten saan Facebook-postaukselleni lisää näkyvyyttä? Laitanko LinkedIn-postaukseen url-linkkiä vai en? Sosiaalisen median palveluiden organisesta näkyvyydestä on käyty viime aikoina paljon keskustelua.

 Sosiaalisen median kanavien polttoaineena on käyttäjät ja heidän tuottamansa sisältö. Ilman niitä esimerkiksi Facebook on pelkkä tekninen alusta. Sosiaalisen median palveluiden suosion kasvun myötä sisällön määrä on kasvanut eksponentiaalisesti. Sosiaalisen median palveluiden algoritmit pyrkivät yhä paremmin tunnistamaan käyttäjän käyttäytymistä ja optimoimaan näytettävää sisältöä tämän tiedon perusteella.

Tämä on ollut monelle brändille ja markkinoijalle myrkkyä. Otetaan käytännön esimerkiksi Facebook, joka on ollut yksi suomalaisten markkinoijien aktiivisimpia markkinointikanavia viimeisen viiden vuoden aikana.

Facebookin uutisvirran algoritmia on viime vuosien aikana rukattu moneen kertaan. Tuloksena se, että Facebook-sivujen tekemien postausten orgaaninen näkyvyys on laskenut räjähdysmäisesti. Aikoinaan tätä kehitystä perusteltiin sillä, että newsfeedin algoritmin pitää pystyä tarjoamaan käyttäjälle juuri häntä kiinnostavaa sisältöä ja ihmisiä.

Tässä ajattelumallissa oli hyvin vahvasti myös mukana Facebookin mainosmyynnin kasvattaminen. Moni brändi oli ja on edelleen valmis maksamaan maksullisesta promootiosta, jotta heidän sisältönsä näkyvät heidän faneilleen.

Markkinointi sosiaalisen median kanavissa

Menneen maailman perään on turha haikailla. Tilanne orgaanisen näkyvyyden osalta on mitä on. Esimerkiksi LinkedInin kevään 2017 aikana toteuttamat uudistukset ovat nostattaneet kiivaan keskustelun LinkedInin algoritmista ja kikoista, joilla postauksille saa enemmän orgaanista näkyvyyttä.

Mutta voimmeko me kasvattaa omaa orgaanista näkvyyyttämme eri sosiaalisen median kanavissa? Kyllä voimme. Esimerkiksi Facebook-postauksen osalta voimme pyrkiä parantamaan esimerkiksi seuraavia asioita:

  • Sisällön houkuttelevuus
  • Kuvien videoiden käyttö
  • Toimintakehoitteiden käyttö
  • Oma aktiivisuus postauksissa: omista postauksista tykkääminen ja kommentteihin vastaaminen.
  • Sisällön julkaisurytmi

Sosiaalinen media ja orgaaniseen näkyvyyteen vaikuttaneet muutokset ovat saaneet myös markkinoijat pohtimaan sosiaalisen median roolia tämän päivän markkinoinnissa.

Käytetään taas käytännön esimerkkinä Facebookia. 2010-luvun taitteessa Facebookista tuli yksi suosituimmista markkinointikanavista. Monet brändit ja markkinoijat panostivat suuren osan digitaalisen markkinoinnin budjetistaan juuri Facebookiin, sekä maksetun mainonnan että erilaisten kampanjasovellusten ja -aktivointien muodossa.

Facebook-sovellukset korvasivat kampanjasivustot ja Facebook täyttyi erilaisista arvonnoista, peleista ja muista markkinointiarpajaisista.

Moni suomalainen markkinoija on vuosien varrella kerännyt merkittävän seuraajakunnan Facebookissa. Samaan aikaan omien markkinointikanavien, kuten oman verkkosivuston tai markkinointilupakannan, kehitys jäi toissijaiseksi.

Nyt tilanne on kuitenkin toinen. Facebook-sivujen postauksien orgaaninen näkyvyys on laskenut huomattavasti. Sosiaalisen media mittaamiseen erikoistuneen Locowisen tekemän tutkimuksen mukaan maaliskuussa 2017 Facebook-sivujen keskimääräiset osallistavuusluvut olivat seuraavat:

facebook sivujen tavoittavuus

Facebook-sivujen fanimäärien kasvu + 0,17%

Keskimääräinen orgaaninen kattavuus (reach) 12,57 %

Keskimääräinen osallistavuusaste (engagement rate) 4,8 %

Käytännössä siis keskimäärin noin 13 % Facebook-sivun tykkääjistä näkee sivun julkaiseman postauksen.

Mikä on sosiaalisen median rooli tulevaisuudessa?

Sosiaalinen media on luonteeltaan lainattua. Sosiaalisessa mediassa markkinoija ei omista markkinointialustaa, dataa ja kontakteja. Tämän ovat muun muassa monet Facebook-yleisöään vuosien varrella kasvattaneet brändit kokeneet hyvin konkreettisesti viime vuosina.

Sosiaalinen media tulee olemaan jatkossakin tärkeä markkinointikanava yrityksille. Samaan aikaan kuitenkin yritysten panostavat yhä enemmän omien markkinointikanavien kasvattamiseen.

Toinen mielenkiintoinen kehitys on ollut eräänlaisen mikroajattelun kasvu. Tiettyjen kiinnostuksen kohteiden tai teemojen ympärille syntyvät ryhmät ovat hyvä esimerkki tällaisista ”mikroyhteisöistä”. Myös tekoäly ja mm. botit tulevat avaamaan täysin uusia mahdollisuuksia, myös markkinoijille.

Sitä kuinka monimuotoiseksi sosiaalinen media tulevaisuudessa kehittyy on vaikeaa ennustaa. Mutta se lienee selvää, että sosiaalisen median kanavilla on jatkossakin tärkeä rooli yrityksen sisältöjen jakamisessa ja promootiossa.

5 x miten lisäät sosiaalisen median sisältöjesi orgaanista näkyvyyttä

1. Mittaa ja analysoi nykytilanne

Hyvä lähtökohta sosiaalisen median näkyvyyden kehittämiselle on ymmärtää, miten sisältösi toimivat tällä hetkellä. Mitkä sisältötyypit tavoittavat ihmiset parhaiten? Mikä saa ihmiset reagoimaan ja kommentoimaan?

2. Postaa usein, mutta älä spämmää

Monesti tiheämpi julkaisurytmi saa aikaan myös laajemman orgaanisen näkyvyyden. Etenkin näinä aikoina, kun sisällön määrä ihmisten feedeissä kasvaa, ei kannata jättää sisällön julkaisurytmiä liian löyhäksi.

3. Hyvä sisältö, parempi mieli

Hyvä sisältö saa vastaanottajan reagoimaan. Jakamaan, kommentoimaan, tykkäämään. Kokeile erilaisia sisältömuotoja perinteisten teksti- ja kuvapostausten lisäksi. Erityisesti eri videoformaatit sitouttavat kuluttajia.

4. Panosta visuaalisuuteen

Avaat puhelimesi ja selaat Facebook- tai Instagram-feediäsi. Mikä herättää huomiosi? Useimmiten jokin visuaalinen elementti, kuten valokuva, kuvitus tai video. Kokeile esimerkiksi Canva-työkalua visuaalisten elementtien tekoon.

5. Tartu hetkeen sopivissa tilanteissa

Vaikka sosiaalisen median sisällöissä suunnitelmallisuus on valttia, on tietty reaktiivisuus aina hyvästä.

Kaipaatko vinkkejä sisältöjen mittaamiseen? Lataa sisältömarkkinoijan analytiikkaopas!

Lataa analytiikkaopas

Leave a Reply