Email matias@matter.fi Soita +358 40 709 6651

Sisältömarkkinointia artistin silmin: Felix Zenger

Miten luoda oma, vahva henkilöbrändi luovalla alalla? Haastattelimme luovaa monitaituria Felix Zengeriä ja kysyimme häneltä näkemyksiä markkinointiin.

Felix Zenger on noussut maailmanlaajuiseen suosioon huikeilla beatbox-taidoillaan. Hän on kuitenkin todellinen luova monitaituri, onhan hänellä plakkarissaan myös muutama footbagin SM- ja MM-mitali. Lisäksi hän keikkailee aktiivisesti sekä yksin että yhdessä eri artistien kanssa sekä kotimaassa että ulkomailla. Felixin voit myös nähdä usein esiintymässä Don Johnson Big Bandin kanssa.

 

Markkinointiopit kantapään kautta

Felixin filosofia oman henkilöbrändinsä markkinoinnissa on ollut vahvasti ”tekemällä oppii”. Hän on aina ollut kiinnostunut uusista asioista ja on seurannut hyvin tarkasti muun muassa sosiaalisen median markkinoinnin kehitystä.

”Tehtiin vuonna 2007 ensimmäiset videot YouTubeen. Kuvattiin samana päivänä sekä beatbox- että footbag-videot. Budjetti oli ihan taskurahaa ja videot tehtiin talkoohengessä. Silloin YouTube oli vielä uusi juttu ja miljoonakin katselukertaa oli tosi harvinainen näky. Videon kuvauksissa asetin siis tavoitteeksi, että saataisiin yli miljoona katselua ensimmäisen vuoden sisällä. Tavoite saavutettiin ja itseasiassa beatbox-videolla on tällä hetkellä lähes 40 miljoonaa katselukertaa”, toteaa Zenger.

 

 

Tämän ensimmäisen Youtube-videon osalta on myös mielenkiintoista huomata myös se, että hyvä sisältö kantaa myös ajallisesti pitkälle. Felixin vuonna 2007 YouTubeen lataama video saa edelleen noin 100 000 katselukertaa kuukaudessa, näin 10 vuoden jälkeenkin.

Sisältöjen promootio on kaiken a ja o

Monesti luullaan, että esimerkiksi artistien jakamat verkkosisällöt ja somenäkyvyys on ”automaattista”. On kuitenkin hyvä muistaa, että samoin kuin markkinoijankin, myös artistin pitää rakentaa brändinsä ja näkyvyytensä omalla aktiivisuudella ja myyntityöllä.

”Kyllä homma lähti ihan siitä, että jaoin videota mahdollisimman laajasti omille kontakteilleni, pyysin heitä jakamaan eteenpäin ja niin edelleen”, täsmentää Zenger.

Sisältöjen promootio onkin asia, joka Zengerin mielestä jää markkinoijilla yleensä puolitiehen.

”Törmään usein siihen, että esimerkiksi joku isolla vaivalla ja rahalla tehty video on jaettu kerran kaikissa yrityksen some-kanavissa samanmuotoisena. Ja that’s it. Pitäisi enemmän ymmärtää paremmin eri platformeja ja miettiä, miten niiden ominaispiirteet otetaan sisällöissä huomioon. Eli ei vaan tuutata samaa matskua joka kanavaan”, kommentoi Zenger.

Miten sisällöille saadaan luonnollista näkyvyyttä? Yksi hyvä tapa on aidosti seurata, mitkä teemat ”trendaavat” tällä hetkellä sosiaalisessa mediasssa. Felix nostaa esimerkiksi Pokemon Go -hypen, jonka pohjalta hän teki videon YouTubeen.

”Pokemon Go -huuman ollessa kova, päätin tehdä pienen teeman mukaisen beatbox-videon. Sämpläsin pelin ääniä sekä musiikkia, beatboxasin niiden ympärille biitit ja kuvasin videon studiossa. Video sai orgaanisesti aika nopeassa ajassa yli 50 000 katselukertaa”, kertoo Zenger.

 

 

Sisällön laatu vs. määrä

Etenkin viime aikoina puhuttu paljon sisältömarkkinoinnista ja laatu vs. määrä-asetelmasta. Pitäisikö markkinoijien julkaista enemmän sisältöä vai keskittyä laatuun ja julkaista harvemmin?

Zengerillä on selkeä näkemys tähän asiaan. ”Olen sitä mieltä, että markkinat kyllä loppujen lopuksi päättävät mikä on tarpeeksi laadukasta. Liian usein itsekin asetan riman turhan korkealla ja jätän sisältöjä sen takia julkaisematta”, kertoo Zenger.

Tämä sisällön laadun ja määrän tasapainon löytäminen on monelle markkinoijalle tärkeä asia. Huono sisältöä ei tietenkään kannata julkaista, mutta turhan kriittinen suhtautuminen aiheuttaa ongelmia.

Mutta miten tuottaa sisältöä entistä ketterämmin? Felix nostaa esille yhden käytännön teeman: markkinoijan arki on täynnä sisältöideoita. Liian usein keskitymme yhden pääsisällön tuottamiseen, vaikka voisi hyvinkin tuottaa ”arkisempaa” sisältöä koko ajan.

”Itse esimerkiksi tuotan some-kanaviini esimerkiksi making of-tyyppistä sisältöä ja live-videoita studiolta”.

 

Tiedon analysointi sisällöntuotannon tukena

Sisältöjen mittaamisen avulla saadaan tietoa siitä, mikä toimii ja mikä ei. Myös Felix analysoi muun muassa omia videosisältöjään suhteellisen tarkkaan.

”Erityisesti haluan ymmärtää, että mitkä yhdistävät tekijät tuottamissani sisällössä saavat ihmiset aktivoitumaan ja jakamaan sitä. Koska minulla on paljon seuraajia ulkomailla, tutkailen myös mistä maista sisältöjäni kulutetaan”, kertoo Zenger.

 

Felix Zengerin 5 vinkkiä sisältöjen tuotantoon ja jakeluun

1. Älä keskity vain julkaisuun, muista promootio.
2. Arki on täynnä hyviä sisältöaihioita, oli kyseessä sitten mikä brändi tahansa.
3. Tiedä, ketkä ovat sisältöjesi heavy usereita. Anna heille jotain ekslusiivista.
4. Ota huomioon eri jakelukanavien ominaispiirteet ja varioi sisältöä sen mukaan.
5. Älä ole liian kriittinen omia sisältöjäsi kohtaan.

 

Seuraa Felix Zengeriä:

Instagram

Facebook

YouTube

Leave a Reply