Email matias@matter.fi Soita +358 40 709 6651

Maailman yksinkertaisin sisältöstrategia

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Ei suunnitelmaa, ei tulosta. Monet sanonnat korostavat suunnittelun tärkeyttä kaikenlaisessa tekemisessä.

Sisältöstrategia on sisältömarkkinoinnin sydän

Sisältöstrategia toimii markkinointisisältöjen pelikirjana, jossa määritellään muun muassa sisällön tavoitteet, kohderyhmät, teemat, jakelukanavat ja mittarit, joilla sisällön tuloksia arvioidaan.

Sisältöjen tulisi olla johdettuja yrityksen liiketoiminnan tavoitteista ja niiden tulisi saada aikaan reaktioita, joiden avulla päästään sisällölle asetettuihin tavoitteisiin. Jos tavoitteena on saada verkkosivuston kautta lisää relevantteja liidejä, ei pelkkä sivuston liikennemäärän kasvattaminen ratkaise asiaa.

Data ja sen hyödyntäminen nousee esiin tällä hetkellä lähes jokaisessa markkinointiin liittyvässä keskustelussa. Ja ihan syystäkin. Koska meillä on käytettävissämme enemmän tietoa kuin koskaan, olisihan se älytöntä olla hyödyntämättä sitä.

Sisältöstrategiasta puhuttaessa datan hyödyntäminen tarkoittaa konkreettisesti esimerkiksi asiakkaiden käyttäytymiseen liittyvää tiedonkeruuta (esimerkiksi verkkosivusto ja hakukoneet) ja tiedon analysointia.

Pöytälaatikkoon vai käyttöön?

Parhaimmillaan sisältöstrategia on aidosti yrityksen jokapäiväiseen toimintaa integroitu tapa tehdä asioita. Huonoimmillaan se on yksi Powerpoint-esitys muiden joukossa, joka hautautuu tiedostokansioiden uumeniin.

Vaikka strategia olisi kuinka hyvä ja hienosti rakennettu, jos se jää vain dokumentiksi eikä jalkaudu aidosti yrityksen tekemiseen, jää sisältöstrategia torsoksi.

 

Maailman yksinkertaisin sisältöstrategia: T-E-E!

Suunnittelu, tavoitteet ja mittarit ovat luonnollisesti tärkeä osa markkinointia. Mutta ihan yhtä tärkeää (ellei tärkeämpää) on käytännön tekeminen. Tämä onkin monesti asia, joka koetaan haasteelliseksi. Tavoitteet: Check!, Ideat: Check!, Kohderyhmä: Check!, Käytännön toteutus: …..

Maailman yksinkertaisin sisältöstrategia on tehdä asioita ja oppia niistä. Tämän pohjalta voi tehdä asioita entistä paremmin. Tekemisellä en tarkoita sinkoilua joka suuntaan tai sisällöntuottamista ainoastaan tuottamisen ilosta. Vaan enemmänkin ketterää tapaa tuottaa, julkaista ja mitata sisältöjä.

 

Tutki ennen kuin hutkit

Mistä sitten lähteä liikkeelle? Vaikka keskittyisit enemmän itse sisällöntuotantoon, on syytä tehdä tarvittavaa pohjatyötä.

Ostajapersoonat: Luomalla ostajapersoonat pystyt helpommin huomioimaan potentiaaliset ostajasi tuottaessasi sisältöä.

Avainsanatutkimus: Selvittämällä omaan toimialaasi tai tuotteeseesi liittyviä hakumääriä ja hakukäyttäytymistä, voit rakentaa markkinointiasi yhä enemmän.

Kysy ja keskustele: Puhu asiakkaiden, kollegoiden ja  yhteistyökumppaneiden kanssa.

Katso mitä kilpailijat tekevät: kilpaa huutaminen on harvoin paras strategia, vaan oman äänen löytäminen on entistä tärkeämpää.

 

Miten hyödyntää analytiikkaa sisällöntuotannossa? Lataa maksuton analytiikkaopas!

Lataa analytiikkaopas