Email matias@matter.fi Soita +358 40 709 6651

”LATAA TÄSTÄ” – 5 VÄITETTÄ LADATTAVISTA OPPAISTA

Lataa opas, niin saat (lisää tähän jokin hyöty). Olemme tottuneet tarkastelemaan liidien keruuta etenkin ladattavien materiaalien, kuten oppaiden tai työkirjojen kautta. Mutta onko ladattava opas voittava hevonen myös tulevaisuudessa?

VÄITE 1: LADATTAVIA OPPAITA EI ENÄÄ LATAA KUKAAN

“Eihän noita oppaita lataile enää kukaan”, sanoi eräs hieman skeptisesti asiaan suhtautuva markkinoija kesken palaverin.

Varmasti yhtä ja yksiselitteistä faktaa oppaiden toimivuudesta ei ole olemassa. Sisältömuotojen toimivuuteen vaikuttavat niin toimiala, käsiteltävä aihe kuin myös itse sisällön laatu. Jos “myyntipuheen” aikaansaaman innostuksen lopputulemana onkin tylsääkin tylsempi lärpäke, voi olo tuntua kuin uuden tavaratalon ämpärijonon hännillä.

Mutta miksi ladattavat oppaat ovat olleet suosittuja? No, nättiin pakettiin taitettu pdf kun on usein helppo ja myös käyttäjän kannalta hyvä tapa kerätä yhteen kiinnostavaa tietoa.

Toisaalta ladattavat oppaat “sotivat” osaltaan ihmisten käyttäytymistä ja ajankäyttöä vastaan. Kaikki ovat kuulleet jo kuluneen faktan siitä, että ihmisen keskittymiskyky on huonompi kuin kultakalalla.

VÄITE 2: OPPAAN LADANNEET = KÄTTELYÄ VAILLE KAUPAT

”Kun saamme jonkun lataamaan oppaan, se on jo lähes asiakas.”

Se, että voit lähettää oppaan ladanneelle suoraan linkin tilauslomakkeelle on illuusio. Toki kun sisältö ja tarve kohtaavat oikeassa hetkessä, voi matka oppaan latauksesta kaupaksi olla lyhyt.

Silti kuitenkin oppaiden kautta saatavat liidit vaativat jatkokäsittelyä ja hoivaamista. Harvemmin ensitreffeilläkään päädytään intiimimpään kanssakäymiseen kumppanin kanssa (jos ei olla Temptation Islandissa).

VÄITE 3: LADATTAVAT OPPAAT TOIMIVAT VAIN B2B-MARKKINOINNISSA

“Eikös noi oppaat ole vähän sellainen b2b-juttu?”

Itseasiassa eivät ole. Esimerkiksi meillä on kokemusta lukuisien kuluttajamarkinointia tekevien asiakkaiden osalta ja voin sanoa, että ladattavat materiaalit toimivat ihan yhtä lailla liidien keruussa kuin b2b-puolellakin.

Etenkin kuluttajamarkkinoinnissa toimii monesti lyhyemmät vinkki- ja muistilistat, jotka toimivat enemmänkin ajastustenherättäjänä, ei niinkään käyttöohjekirjana tai eepoksena. Toki esimerkiksi omakotitalon rakentajalle tai oman elämän remonttireiskalle voi olla apua hieman laajemmastakin rakennus- tai suunnitteluoppaasta, mutta oppaan pitää olla helposti silmäiltävissä ja luettavassa olevassa muodossa.

VÄITE 4: INBOUND-MARKKINOINTI ON VAIN BLOGEJA JA LADATTAVIA OPPAITA

Monesti inbound-markkinointia pidetään blogien ja ladattavien oppaiden sinfoniana. Mutta onko inbound jotain muutakin?

On. Mutta miksi mielikuva on juurtunut blogeihin ja oppaisiin? Ehkä siksi, että ne ovat hyvin tyypillisiä sisältömuotoja inbound-markkinoinnissa. Blogit toimivat hyvinä “sisäänheittäjinä” niin somen kuin hakukoneidenkin kautta. Ladattavat oppaat taas ovat hyvä tapa tarjota ihmisille lisää tietoa tietystä aiheesta yhteystietoja vastaan.

Mitä muuta inbound-sisällöt voivat olla? Vaihtoehtoja on paljon. Itse uskon erilaisten interaktiivisten sisältöjen määrän kasvavan merkittävästi, sekä B2C- että B2B-markkinoinnin keskuudessa. Interaktiivisista sisällöistä hyviä esimerkkejä ovat mm. tuotevalitsimet tai -konfiguraattorit, testit ja kyselyt.

Liidien keruun näkökulmasta on jännä nähdä mikä on yhteystietojen keruun rooli tulevaisuudessa. Itse uskon siihen, että jatkossa kynnystä esimerkiksi oppaiden tai muiden inbound-sisältöjen kuluttamiseen ja lataamiseen tulisi madaltaa ja samalla rakentaa omaa viestintää ja käyttäytymisdatan hyödyntämistä niin, että asiakas pysyy “näpeissä” ilman, että hänen tulee täyttää kilometrin pitkä lomake.

VÄITE 5: MITÄ KATTAVAMPI OPAS, SITÄ PAREMPI

“Ei tällainen parin sivun lipare ole riittävä.”

Tohdin olla tästä eri mieltä. Toki en usko, että asiakas saa riittävästi vastinetta antamilleen tiedoille, jos ladattava materiaali koostuu yrityksen logosta ja muutamasta hassusta bullet-pointista, jotka toistavat itsestäänselvyyksiä. MUTTA on syytä muistaa, että oppaan laajuus ja sivumäärä eivät ole laadun mittareita. Hyppää hetkeksi vastaanottajan eli potentiaalisen oppaan lataajan saappaisiin. Onko oppaasi teema ja sisältö sellaista, että uuden Netflix-sarjan sijaan, henkilö uppoutuu oppaaseen lauantai-iltana kotisohvalla löhöten ja valkoviiniä siemaillen. Vai onko opas ennemminkin proteiinipatukkaan verrattava välipala, jonka lataaja haluaa ahmaista päällisin puolin kiduksiinsa nopeasti ja helposti?

Älä siis tuijota ladattavan oppaan sivumäärää vaan mieti miten lataaja saa siitä parhaan hyödyn irti.

Tarinan opetus: Älä usko mitä muut sanovat, vaan kokeile itse 🙂

Sen sijaan, että lisään tähän linkin johonkin ladattavaan oppaaseemme, laitan tähän yhteystietoni siltä varalta, että jos kaipaat apua yrityksesi sisältöjen kehittämiseen.

Terveisin,

Oppaasi Matias

 

Matias Suhonen

+35840709 6651
matias@matter.fi