Email matias@matter.fi Soita +358 40 709 6651

Interaktiivinen sisältömarkkinointi on uusi musta?

Interaktiivisuus ja interaktiiviset sisällöt ovat markkinoijalle yhä tärkeämpi keino käydä vuoropuhelua prospektien ja asiakkaiden kanssa. Me keskustelimme interaktiivista kyselytyökalua kehittävän ZEFin Toni Martikaisen (Head of Digital Marketing) kanssa interaktiivisten sisältöjen merkityksestä ja mahdollisuuksista.

Kaksisuuntaista sisältömarkkinointia

Perinteisen markkinoinnin ”työntövoima” hiipuu koko ajan, ja kuluttajat ovat entistä tarkempia omasta ajastaan ja siitä, millaisten sisältöjen parissa he viettävät aikaansa.

Erilaiset interaktiiviset sisällöt ja työkalut tarjoavat markkinoijille entistä paremman tavan osallistaa ja aktivoida kuluttajia. Esimerkiksi nettitestien ja -kyselyiden hyödyntäminen on ollut yleistä markkinointikampanjoissa ja -kilpailuissa. Mutta interaktiiviset sisällöt ovat myös yhä useammin osa jatkuvaa markkinointia. Ne toimivat myös inbound-markkinoinnin keinona esimerkiksi liidien keruussa.

”Usein haasteena on ollut se, että yksittäisellä kampanjalla tai aktivoinnilla ei ole selkeää jatkumoa. Esimerkiksi netissä toteutettava testi tai kysely on vain yksi kohtaamispiste, jonka pohjalta voidaan rakentaa vuoropuhelua brändin ja kuluttajan välille”, toteaa ZEFin Head of Digital Marketing Toni Martikainen.

Juuri tämä jatkuvuus ja kerätyn datan hyödyntäminen jäävät usein liian vähälle huomiolle. Eri kohtaamispisteissä kerätyt kontaktit ovat kuitenkin yritykselle rahanarvoista pääomaa ja on silkkaa tuhlausta jättää nämä kontaktit hyödyntämättä.

”Esimerkiksi eri työkalujen tarjoamat toiminnallisuudet eivät enää ole ongelma. Lähes jokaiseen asiaan, mitä haluat saada aikaan, löytyy jokin valmis työkalu tai ratkaisu”, toteaa Martikainen.

Interaktiivisten sisältöjen kirjo laajenee

Sisältö on interaktiivista silloin, kun käyttäjä voi itse vaikuttaa siihen omilla valinnoillaan ja toimillaan.

Interaktiivisia sisältöjä ovat muun muassa:

  • kyselyt ja testit
  • laskurit
  • interaktiivinen infografiikka
  • interaktiivinen video (esim. interaktiivinen 360-video tai livevideo)
  • erilaiset applikaatiot ja pelit
  • botit

Interaktiivisia sisältöjä on ollut internetin alkuajoista lähtien, ja tietyt sisältömuodot, kuten nettitestit, ovat säilyttäneet suosionsa jo vuosikymmeniä.

Viime aikoina erilaiset tekoälyyn liittyvät sovellukset, kuten botit, ovat ottaneet ensiaskeleitaan asiakaspalvelun ja sisältömarkkinoinnin saralla.

Viihteellisyyden ohella aito asiakkaan auttaminen on noussut yhä keskeisempään rooliin. Erilaiset palvelutyökalut, laskurit ja tuotevalitsimet/-konfiguraattorit auttavat asiakkaita esimerkiksi löytämään omiin tarpeisiinsa sopivaa tuotetta tai palvelua.

Muutamia case-esimerkkejä interaktiivista sisällöistä:

 

The Guardian esitteli ilmailun 100-vuotista historiaa interaktiivisen infografiikan ja videon keinoin.

Katso esimerkki

Terveystalon luustotesti, jonka avulla on tarkoitus ohjata osteoporoosin riskiryhmään kuuluvia luuston tiheysmittaukseen. Toteutettu ZEFin työkalulla.

Katso esimerkki

Ruotsalaisen henkivakuutusyhtiö SPP:n nerokas interaktiivinen videosisältö, jossa voit slideria liikuttamalla kokeilla, että miltä elämä näyttää vuonna 2045 , kävi sitten vähän paremmin tai huonommin.

Katso esimerkki

 

 

Oikeanlaisilla työkaluilla lisää ketteryyttä sisällöntuotantoon

Kuinka monta kertaa jokin hyvä sisältöidea on jäänyt toteuttamatta, koska sen toteuttaminen olisi vienyt liikaa aikaa tai rahaa?

Etenkin interaktiivisissa sisällöissä on aiemmin ollut haasteena tuotantointensiivisyys – yksittäisen sisällön tuottamiseen on tarvittu paljon aikaa ja teknistä osaamista. Esimerkiksi yksittäisen testisovelluksen tai kampanjasivun luonti on vaatinut monta työvaihetta aina visuaalisesta suunnittelusta koodaukseen ja julkaisuun.

Markkinoijien ulottuvilla on tällä hetkellä enemmän hyviä työkaluja kuin koskaan. Ja mikä parasta, työkalujen kustannukset ovat entistä maltillisempia. Enää interaktiivisten sisältöjen hyödyntäminen ei ole niinkään kustannuskysymys, vaan vaatii enemmän sisällön suunnittelulta.

 

 

Enemmän dataa asiakkaan käyttäytymisestä

Konversioon tähtäävien sisältöjen tavoitteena on tuottaa markkinoijalle liidejä. Interaktiivisten sisältöjen avulla kuluttajasta ja hänen käyttäytymisestään saadaan paljon tietoa.

”Esimerkiksi ladattavat oppaat ovat sinänsä hyviä sisältöjä, mutta emme saa hirveän paljon syvällisempää tietoa oppaan ladanneesta henkilöstä. Interaktiivisten sisältöjen avulla voimme kerätä entistä enemmän tietoa kuluttajasta, hänen mielipiteistään ja käyttäytymisestään”, tiivistää Martikainen.

 

Neljä vinkkiä interaktiivisten sisältöjen hyödyntämiseen

1. Osallista, viihdytä, auta

Interaktiivisilla sisällöillä voi olla monia tavoitteita. Ne voivat viihdyttää, niiden avulla voidaan osallistaa tai ne voivat toimia apuna asiakkaan ostoprosessissa. Interaktiivisten sisältöjen perimmäisenä tavoitteena tulisi kuitenkin olla mitattavien tulosten aikaansaaminen.

2. Suunnittele, miten kerättyä dataa hyödynnetään

Älä anna kerättyjen kontaktien ja markkinointilupien valua hukkaan, vaan rakenna selkeä suunnitelma, miten niitä jatkohyödynnetään.

3. Älä yritä hakea vain pikavoittoja

Yksittäiset sirkustemput harvemmin tuottavat parhaat tulokset pitkällä aikavälillä. Pyri suunnitelmallisuuteen ja aseta tavoitteet sen mukaan.

4. Kokeile interaktiivisia sisältöjä monipuolisesti

Teknologian ja työkalujen huima kehitysvauhti on tuonut paljon uusia mahdollisuuksia markkinoijien ulottuville. Kokeile rohkeasti ja löydä sitä kautta juuri asiakkaitasi ja heidän tarpeitaan parhaiten palvelevat sisällöt.

 

 

Lataa maksuton inbound-markkinoinnin opas

inbound-markkinoinnin tietoisku

Leave a Reply