Email matias@matter.fi Soita +358 40 709 6651

Aloittamassa yritysblogia? – Älä tee näin

Yhä useampi yritys hyödyntää markkinoinnissaan ja viestinnässään omaa blogia, tai ainakin on suunnittelemassa blogin perustamista. Mutta mitä asioita yritysblogia suunniteltaessa tulisi huomioida?

Yli puolet sisältömarkkinointia tekevistä markkinoijista sanovat, että yrityksen oma blogi on sisältömarkkinoinnin prioriteetti numero yksi. Blogi on hyvä ja ketterä tapa houkutella potentiaalisia asiakkaita yrityksen sisältöjen pariin. Eli blogi pystyyn, sisältöä ulos ja kassakone laulamaan? Parhaimmillaan kaava voi olla näinkin yksinkertainen, mutta useimmiten tarvitaan johdonmukaisuutta, kärsivällisyyttä ja aikaa.

Keräsimme yhteen viisi konkreettista asiaa, joita yritysblogia aloittavan tai jo hyödyntävän yrityksen olisi syytä jättää tekemättä.

1. Tee tai älä tee ollenkaan

Sanotaan, että määrä ei korvaa laatua. Yritysblogissa tämäkin pitää osaltaan paikkansa. Mutta fakta on yksinkertaisesti se, että monesti “enemmän on enemmän”, etenkin jos tarkoituksena on houkutella blogin avulla kävijöitä sivustolle.

Se, että yrityksen blogiin ilmestyy kerran kahdessa kuukaudessa sisältöä ei vaan yksinkertaisesti riitä. Mieti siis tarkkaan yritysblogin aloittamista suunnitellessasi, että mikä on realistinen julkaistujen sisältöjen määrä esimerkiksi kuukausitasolla. Jos näyttää siltä, että blogista on muodostumassa muotoa “heitetään nopeasti loppukuusta jotain juttua kasaan” -tyyppinen kokonaisuus, kannattaa pohtia onko yritysblogin aloittamisen aika juuri nyt.

 

2. Älä tee yritysblogista uutisten kaatopaikka

Usein yrityksen blogia näkee käytettävän kaikenlaisen “uutissälän” kotipesänä. Siellä menee sitten uuden tuotemallin markkinointipostaus, myyntipäällikkö Raimon (nimi muutettu) eläkejuhlien kuvakooste ja uusimman tutkimusraportin promopostaus kivasti sekaisin.

Siksi yrityssivustoilla onkin suositeltavaa kategorisoida esimerkiksi blogit/artikkelit ja uutiset erikseen, joko erillisiksi alasivuikseen tai vähintään eri sisältökategorioihin.

 

3. Älä vetoa kiireeseen

Yksi yleisiä syitä siihen, miksi yrityksellä ei ole omaa blogia, on kiire. Yksinkertaisesti ei ole aikaa tuottaa sisältöä blogiin ja ei ole välttämättä ajatusta siitä, mistä aiheista blogiin voitaisiin kirjoittaa.

  • Lähes kaikilla yrityksillä on mahdollisuus tuottaa sisältöä, kyse on enemmänkin siitä mihin halutaan panostaa.
  • Yritysblogin ei pidä olla kivireki, jota markkinointipäällikkö vetää perässään, vaan mukaan on hyvä sitouttaa yrityksen eri asiantuntijoita ja osastoja.
  • Yksittäisen blogisisällön ei tarvitse olla Pulitzer-palkinnon voittava eepos.
  • Voit käyttää yritysblogin sisällöntuotantoon ulkopuolista apua.

 

4. Älä vedä aiheita hatusta

Vaikka uutuustuotteesi pakkausmateriaali olisi jotain, mistä kilpailijat voivat vain unelmoida, se ei todennäköisesti kiinnosta kuluttajia pätkän vertaa. Toisaalta myöskään fiilispohjainen sisällön postailu harvemmin tuottaa tulosta.

Mistä löytää aiheita yritysblogiin? Selvittämällä nykyisten asiakkaittesi motiiveja voit luoda ostajapersoonat, jotka toimivat sisällöntuotantosi maalitauluna. Tiedonkeruussa voit hyödyntää esimerkiksi verkkosivustosi analytiikkaa, asiakaskyselyitä tai -haastatteluja.

Yksi konkreettinen työväline yritysblogin sisältöaiheiden suunnitteluun on avainsanatutkimus. Sen avulla pystyt selvittämään millä hakusanoilla ihmiset etsivät tietoa liittyen tuotteeseesi tai palveluusi.

 

5. Älä turhaudu liian nopeasti

Yritysblogin suhteen ei kannata olla hätähousu. Orgaanisen näkyvyyden kasvu ottaa oman aikansa (olettaen tietenkin, että sisällön hakukonelöydettävyys on myös kunnossa). Sisällön promootiota ei ole myöskään syytä unohtaa. Sekä sisällön jakaminen sosiaalisessa mediassa (yrityksen some-kanavissa ja yrityksen työntekijöiden toimesta) että sisältöjen “boostaaminen” maksetulla mainonnalla on omiaan kasvattamaan blogisisältöjen aikaansaamaa näkyvyyttä ja vaikutusta.

 

Miten hyödyntää analytiikkaa blogisisältöjen suunnittelussa? Lataa maksuton sisältömarkkinoijan analytiikkaopas.

Lataa analytiikkaopas